Kivijalka Kuntoon Ratsulle – kurssi, osa 1

69.00

Kurssi sisältää ratsuhevosen kehotietoisuutta lisääviä harjoituksia, joissa opetetaan hevoselle oikeanlainen reagoiminen meidän apuihin. Kurssin jälkeen sinulla ja hevosellasi on pohjatiedot, joiden avulla lähteä rakentamaan hevosen liikkumista tasapainossa, itsensä kantaen ja kehittäen.

Kurssilla keskitytään siihen, että hevonen oppisi biomekaanisesti toimivan ja kestävän tavan liikuttaa kehoaan avuista ja ihminen ymmärtäisi mitä kaikkea hevosen tulee ymmärtää ollessaan ratsuna.

Yksi tärkeä elementti hevosen kevyessä ja kauniissa kehonkäytösä ratsun töissä on opettaa tai uudelleen opettaa sille sekä ihmiselle avut perustavanlaatuisesti. Niin että molemmat tietävät mitä tulee tehdä, kun tiettyä apua käytetään.

Harjoitukset sopivat niin nuorelle ratsukoulutettavalle hevoselle, kun vanhalle jo koulutetulle hevoselle tai vaikka toipilaalle, jonka kanssa ei voi liikkua isosti, Se tuo myös yhteistä mukavaa tekemistä sinulle ja hevosellesi ja yhteys hevoseen paranee kun opit kuuntelemaan sitä paremmin.

Albert Einstein sanoi että ”asiat pitää tehdä niin yksinkertaiseksi kuin mahdollista, mutta ei yhtään sen yksinkertaisemmaksi” ja olipahan viisas mies!
Rakensin tämän kurssikokonaisuuden tätä noudattaen, kuten pyrin toteuttamaan koko ratsastuksen.

Tämä ensimmäinen kurssikokonaisuus sisältää harjotteita, joita tehdään paikallaan. Näitä ei siis koppurakelitkään estä! Voidaan tehdä seisten karsinassa, käytävällä, tarhassa, pellonreunassa, kentällä.

Kurssi avautuu sinulle heti kokonaisuudessaan, ja voit käydä sitä läpi omaa tahtia. Kurssi on käytössäsi niin kauan kun verkkokurssi alusta on olemassa, joten voit palata siihen tarvittaessa milloin vain! Kun kurssia päivitetään, saat myös päivitetyn version aina käyttöösi. Kurssi sisältää kuvia, tekstiä sekä videoita, joilla on helppo hahmottaa kokonaisuus mitä harjoitellaan.

Kurssilaisten palautteita:

.

“Tämä kurssi on todellakin jokaiselle ratsastajalle tai muuten hevosten kanssa toimivalle soveltuva ja olisikin erittäin hyvä kaikkia hevosia ratsuksi kouluttaessa varsasta vaariin. Myös toimii sellaisena ammattilaisen työkaluna jos työskentelee esim. asiakashevosien kanssa asiakkaiden välillä.”
.
“Sinun ääntä ja rauhallisuutta on kiva kuunnella, videot ja kuvan päälle puhutut videot oli parhaita osioita kurssissa! “
.
“Tää on mullekin tosi hyvä, sellaista pysähtymistä ja tiedostamista.”
.
Johanna on taitava, sekä ihmisen että hevosen näkökulmasta asiat läpikäyvä opettaja.
.

Kurssille saat 7 päivän tyytyväisyys takuun, jonka aikana voit pyytää rahat takaisin, jos et ole tyytyväinen kurssin sisältöön!
.
Tilauksen jälkeen löydät kurssin valikosta Verkkokurssit -> Oma tili

.
Saat salasanan itsellesi klikkaamalla ”Salasana unohtunut?” nappia kun tarvitset kirjautua uudestaan alustalle.

Arviot

Tuotearvioita ei vielä ole.

Kirjoita ensimmäinen arvio tuotteelle “Kivijalka Kuntoon Ratsulle – kurssi, osa 1”

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *