Toiminta

Ratsastustunnit

Ratsastustunneilla tavoitteena on pehmeä ja huomaamaton yhteistyö ratsukon välillä. Ratsastajaa autetaan ymmärtämään miten ja miksi asioita tehdään. Istuntaa hiotaan ja tehdään harjotteita sen kehittämiseksi. Pyritään siihen, että ratsastajalla olisi työkaluja kehittää itseään ja hevosta myös itsenäisesti ratsastettaessa.

Ratsastustuntien pituus on 45min, koska 60min on pitkä aika tehdä tarkasti asioita. He, ketkä haluavat ja kykenevät saavat itsenäisesti kuitenkin kävelyttää hevosia ennen ja jälkeen esimerkiksi maastossa.

Ratsastustunneilla on maksimissaan 3 ratsukkoa.

Haluan että oppiminen olisi tehokasta ja toistot hyviä, kun tehdään kentällä, jotta hevoset säilyvät hyvinä ja motivoituneina. Maastoon voi lähteä sitten jos haluaa vain nautiskella kyydistä sen kummemmin piipertämättä mitään 😁

Tervetuloa uudet ja vanhat oppilaat!

Maastaratsastus

Maastaratsastuksella opetamme hevoselle taitoja, joita se tulee tarvitsemaan ratsunurallaan sekä ratsastajalle taitoja, joita hän tulee tarvitsemaan ratsastajana. Pystymme jumppaamaan hevosen kehoa ilman, että ratsastajan paino vaikeuttaa sen tehtävää. Ihminen oppii myös paremmin ollessaan hevosen vieressä ja näkee mitä hevosen kehossa tapahtuu. Teemme maastakäsin töitä kuolaimilla, kapsonilla tai riimulla ja voimme sijoittaa itsemme eri kohtaan hevosta, riippuen harjoituksista. Näiden harjoitusten kautta opetamme hevosen myös liikkumaan liinassa ympyrällä oikein.

Hevosen koulutus

Hevosen koulutuksessa tärkein on tehdä perustyö huolella, jonka päälle kaikki muu rakennetaan. Voin auttaa maastakäsin tai selästä käsin. Asioissa edetään rauhallisesti ja hevosen ehdoilla, ei pyritä löytämään pikakorjauksia vaan mahdollisimman pysyviä tuloksia. Myös muissa kuin ratsastuksellisissa ongelmissa. Kysy rohkeasti, jos en osaa itse auttaa, autan ohjaamalla henkilön luokse, joka kykenisi auttamaan.


Meillä opetetaan myös ihmisiä kouluttamaan hevosia niille keskittyneillä tunneilla, joille kaikki ovat tervetulleita. Positiivisen vahvistamiseen keskittyvät tunnit on jaettu ratsain tapahtuviksi sekä maastakäsin tapahtuviksi tunneiksi, ja säännöllisesti järjestämme myös alkeiskursseja asiasta. Näistäkin löydät tunnit Hopotista!