Ratsastajan istunnan harjoittelu ja täydellisyyden tavoittelu – hevosen kustannuksella?

Me ratsastajat halutaan tiettyyn muottiin ja tiettyjä asioita ratsastuksellisesti suorittavaksi nopeasti. Harjoitusravia, piiiiiiitkä jalka pitkien jalustimien varassa, suora selkä – myös kevennettäessä, harjoituslaukkaa, jonka jäljeen ISTU SIELLÄ HARJOITUSRAVISSA ja pidä käsi paikallaan, ohja tuntumalla, käsi hiljaa.

Mutta mitä jos tämä ei onnistu, tuntuu tuskaiselta ja haastavalta ja hölskyy kuin räsynukke ja jokaisen ratsastuksen jälkeen sisäelimet on uusilla paikoillaan.

Jos ratsastajan keho ei ole vielä valmis ja harjoittelun vuoksi sitä hankalaa asiaa vain tekemällä tekee – oppiiko ratsastaja taijanomaisesti yhtäkkiä oikean tavan olla siellä kyydissä mukavasti, joustavasti, rennosti ja hengitellen?

Entä miltäpä tuntuu siitä hevosesta, joka siellä alapuolella koettaa kantaa rytkyvää – vaikkakin hyväntahtoista ja parhaansa yrittävää – taakkaa selässään? Onko reilua olettaa, että hevonen nostaisi itsensä hyvään itsensä kantavaan asentoon, kun joku jyskyttää selkään koko ajan ja mahdollisesti vielä nykii samassa tahdissa ohjaa, koska on haastavaa pitää kättä paikallaan, jos koko loppukeho heiluu ja sätkii? Tai että se haluaisi ravata reippaasti, kun selkä suorana pitkien jalustinten varassa keikkuva ratsastaja tumahtelee satulaan jokaisella laskeutumisella, koska on mahdoton asento hallita omaa kehoaan?

Miksi me harjoittelemme edelleen ratsastusta niin usein sillä ajatuksella, että kun asioita vaan tahkoaa tarpeeksi kauan, ne paranevat? Me varmasti opimme jonkin selviytymiskeinon kyllä, ainakin jonkinasteisen, se on varmaa. Mutta eikö olisi tehokkaampaa ja hevosystävällisempää opetella istuntaa tietoisen harjoittelun kautta pala kerrallaan ja niin, että harjoittaisimme mahdollisimman paljon hyviä toistoja? Ja tämä EI tarkoita käynnissä hengittelyä hamaan ikuisuuteen – vaikkakin joskus voi olla että se on juuri sitä mitä tarvitsisimme – vaan sitä, että alamme ratsastamaan asioita tietoisesti, eniten sitä, missä asiat onnistuu ja keskittyneesti harjoitella pala kerrallaan niitä asioita, jotka ovat haastavia. Venyttäen meidän mukavuusaluetta koko ajan laajemmaksi ja laajemmaksi, ilman että matka on kärsimystä kenellekkään osapuolelle.

Ainoa keino kehittää omaa istuntaa paremmaksi, kivuttomammaksi ja tehokkaamaksi on kehotietoisuus. Joillain se on parempi luonnostaan, jotkut joutuvat harjoittelemaan enemmän, mutta kaikille se on mahdollista. Kehotietoisuus ei ole jotain mikä kytketään päälle vain hevosen selässä, vaan se sama keho seuraa teitä arkielämästä hevosen selkään. Korkkiruuvin kiero keho harvoin, jos koskaan, suoristuu istumalla hevosen selkään.

Kaikkea ei voi korjata kerralla, ei tarvitsekkaan. Lähdetään tärkeimmästä ja edetään siitä. Tärkeintä on löytää ensin sellainen asento, jossa hevosella on työrauha. Se asento, jossa sinä voit hallita oman kehosi mahdollisimman hyvin. Se voi olla käynnissä perusistunta, muissa askellajeissa esimerkiksi kevennys tai kevyt istunta. Se asento, jossa sinulla ei ole kipuja. Ja siitä lähdetään. Minä harjoittelin ratsastusta koko nuoruuteni hyvin tavoitteellisesti niin, että halusin pidemmälle hevosten kanssa. Osata enemmän, kehittyä ja pärjätä. Mutta minun kehoni taisteli vastaan, vaikka koetin käskyttää sitä. ”Rentoudu, niin pystyisit istumaan harjoitusravissakin”. Ei se rentoutunut. ”Pitkä jalka, pitkä jalustin”. Varvistellen, ja selkä notkolla yritin, mutta selkään sattui jokaisen ratsastuksen jälkeen yhä enemmän. ”Älä nojaa eteenpäin!” Mutta kun selkään sattui, tasapaino ei meinannut pitää, ja yritin kompensoida sitä tällä. Yritin korjata seurausta, en syytä.

Kun olin siinä tilassa, etten kyennyt enään kunnolla kävellä kun tulin hevosen selässä, päätin, että ei tämä näin voi mennä.

Kiitos muutokselle, kuuluu Centered Ridingille sekä muille kehotietoisuutta korostaville metodeille, joita aloin ahmimaan 15 vuotta sitten. Kehotietoisuus, ja sen kehittäminen on intohimoni, ja nykyään en enää koe kehoani vastustajani, paitsi ehkä silloin tällöin, vaan koen kiitollisuutta siitä, että kehoni jaksaa, pystyy ja muokkaantuu, kun vaan itse jaksan pitää mieleni mukana ja tunnistan sen rajat ja tuntemukset.

Istunnan linjat

Miksi on merkitystä missä asennossa me istumme hevosen selässä?

Meihin kaikkiin vaikuttaa painovoima, halusimme tai emme. Meidät on luotu evoluutiossa olemaan tietynlaisessa asennossa, jossa lihaksemme pystyvät olemaan mahdollisimman pehmeinä ja toimivina. Asento, jossa nivelemme on asennossa missä lihakset pystyvät rentoutumaan ja on ns. lepoasento nivelelle, eli niveltä liikuttavat lihakset molemmin puolin ovat pehmeät ja yhtä pitkät. Tässä asennossa meidän ryhtilihakset pystyvät aktivoitumaan ja ne ovat luodut tekemään työtä asennon pystyssä pitämiseksi. Jos tähän tehtävään tulee lihakset, jotka on tehty tuottamaan liikettä, koituu siitä usein kireyksiä, kipeyksiä ja hankaluuksia pitää asentoa joustavana ja pehmeänä.

Kun ratsastajan palikat kasataan päällekkäin oikein, pystymme tuntemaan paremmin. Pystymme tuntemaan sekä oman kehomme että hevosen kehon. Pääsemme käyttämään energiakeskustamme, kehon suuntauksia ja virtauksia ilman että ne blokkaa jokin kireys kehossamme. Mitään ultimaattista oikeata asentoa ei kuitenkaan yksityiskohdiltaan ole, kunkin oma keho vaikuttaa siihen, miltä me ulospäin näytämme kun saamme kehon hyvään asentoon. Joskus joutuu myös tehdä kompromisseja, jos omassa kehossa on rajoituksia tai hevosen ja ratsastajan kehojen muodot ei kohtaa tai satula vie ratsastajaa väärään asentoon väkisin.

Suuret linjat kannattaa pyrkiä saamaan kuntoon. Esimerkiksi perinteinen sivukuva ratsastajasta, jossa haetaan suoraa linjaa korva – olkapää-lonkka-kantapää akselille, on oikeasti hyvin tärkeä, koska jos tästä kovasti poikkeaa, joutuu keho äkkiä tekemään paljon ylimääräistä työtä pysyäkseen asennossaan. Ratsastaja joutuu taistella tasapainon kanssa, apujen läpisaamisen kanssa, tuntemisen kanssa, rentoutumisen tunteen kanssa, hevosen liikkeiden myötäämisen kanssa, kipujen kanssa… Fysiikan lakeja vastaan ei ole järkeä taistella – niitä on kannattavampaa käyttää hyödykseen! Siksi on hyvä analysoida oma istuntansa. Jos et tunnista kehosi asentoa, on vaikea lähteä korjaamaan sitä. Perinteinen ”kantapäät alas ja selkä suoraksi” toimii jollekkin ratsastajalle, toiselle se on tie turmioon ja pahentaa vain ongelmaa. Siksi jokaisen ratsastajan työkalupakkiin kuuluu omalle keholle sopivat kehoitukset mihin suuntaan kehoa tulisi viedä, jotta ratsastus helpottuisi. Kehoa ei voi myöskään vääntää väkisin oikeaan asentoon ja pitää siinä, vaan asennon muokkaus ja uudelleen oppiminen vie aikaa. Joskus on parempi kertaheitolla vipata jokin oikeaan asentoon ja korjata sitä aina uudelleen ja uudelleen siihen samaan paikkaan kunnes keho ja mieli muokkautuu siihen, kuten esimerkiksi jalan asento sen karatessa eteenpäin. Toisissa korjauksissa taas kannattaa edetä pikkuhiljaa ja milli kerrallaan hivuttaa kehoaan kohti oikeaa asento – tämä esimerkiksi vaikka etukenosta korjautuminen pystympään, koska haluamme tehdä tämän niin, että ihmisen tasapaino säilyy koko ajan eikä hevosen selkään turhaan jysähdellä ja aiheuteta epämukavuutta. Pienet, oman kehon sisältä tehtävät korjauksen, jotka usein tehdään mielikuvien avulla ovat hyvin pieniä asioita, joita joutuu toistamaan usein, mutta on parempi toistaa korjausta miljoona kertaa peräjälkeen, kun tehdä se kerran ja sen jälkeen pitää lihaksilla itsensä siinä. On tärkeää opetella oppimisprosessin aikana myös tuntemaan se polku vanhasta asennosta uuteen asentoon, miltä se tuntuu, mitä minun kannattaa ajatella tekeväni, jotta lopputulos on hyvä?

Istunnan korjauksissa erityisen tärkeää on pitää välietappeja, joissa tarkistetaan se, että päteekö vanha neuvo edelleen paikkansa, vai onki ongelma jo korjaantunut niin, että sitä ei kannata enään ajatella ja sen ajatteleminen voikin alkaa aiheuttaa uudenlaista pulmaa, eli me alammekin ylikorjaamaan itseämme. Videointi, peili, opettaja, ystävä, mitkä tahansa silmäparit, jotka pystyvät antamaan sinulle palautetta siitä miltä se, mitä sinä tunnet näyttää ulospäin. Meidän aivot nimittäin valehtelevat usein tästä asentotuntemuksen osasta. Se voi väittää meille olevamme täysin suoria, vaikka olisimme kieroja kun korkkiruuvit.

ISTUNNAN ANALYSOINTI

Jalat

Ratsastajan jalat tulisi olla sellaisessa asennossa, missä pystyisi seisomaan maassakin, eli jalkojen tulisi sijaita istunnan alla. Jos hevonen katoaisi yhtäkkisesti, tulisi ratsastajan laskeutua pehmeästi jaloilleen, ei kaatua naamalleen tai pepulleen.

Ensimmäinen osuus onkin selvittää, missä jalkasi tahtovat olla. Tähän on helpointa ottaa ulkopuolista apua, joka kertoo sinulle totuuden. Se voi olla toinen ihminen joka pystyy hahmottamaan onko jalka lantion alla, se voi olla peili, valokuva, video. Se ei voi olla sinun itsesi ”minusta tuntuu” diagnoosi jalkojesi asennosta, koska hyvin usein meidän asentotietoisuus huijaa meitä.  Ovatko jalat istuntasi edessä, kuten esimerkiksi tuolilla istuessasi? Vai onko jalkasi kuten seisoisit maassa polvet hieman koukussa? Vai ovatko ne istuntasi takana, kuin olisit kallistumassa eteenpäin?

Jos sinulla on taito nousta kevyeen istuntaan, voit kokeilla myös jalkojesi asennon sillä. Siirry kevyeeseen istuntaan erittäin hitaasti ja mieti, joudutko siirtämään jalkojasi, jotta pääset kevyeeseen istuntaan? Mihin suuntaan siirsit niitä?

Kevyeeseen istuntaan siirtyminen on helppoa, jos jalat ovat allasi, erittäin haastavaa, jos ne ovat jossain muualla!

Seuraavaksi mieti miltä jalustin tuntuu jalassasi. Lepääkö jalkasi jalustimen pinnalla kevyesti, kuten jalka olisi maata vasten? Painamatta, mutta jalan paino sillä leväten? Pystytkö rentouttamaan jalkasi lihakset, voiko hevosen liike liikuttaa pehmeästi sinun jalkaasi ja nivelesi avautua ja sulkeutua rennosti hevosen liikkeen mukana? Tunnetko jalustimen polkupinnan jalkasi alla tasaisesti koko alueelta? Vai tuntuuko että paino on jossain kohdassa selkeämmin, sisäreunassa, ulkoreunassa, etu- tai takareunassa?. Missä sinun jalkasi haluaisi olla?

Tarkista myös,osoittavatko sinun polvesi ja varpaasi osoittaa samaan suuntaan? Laita merkille mihin ne haluavat asettua, ja tämä voi toki myös muuttua askellajista riippuen, mutta aloita analysoimalla paikallaan ollessa tai käynnissä.

 Se, mihin varpaasi tulevat osoittamaan, riippuu siitä, mihin asentoon sinun reitesi asettuu. Ja se taas riippuu sinun anatomiasta, sinun hevosesi anatomiasta ja satulan rakenteesta. Sen lisäksi lihasmuisti, kireydet ja venyvyydet vaikuttaa asiaan, ja ei ole niin helppo korjata kuin antaa käsky ”varpaat menosuuntaan”.

Ylävartalo ja lantio

Seuraavaksi tulisi selvittää ylävartalosi asento. Onko sinun ylävartalosi lantiosi päällä? Klassinen linja korva-olkapää-lonkka on hyvä peruslinja, jota hakea, mutta ylävartalossa on huomattavasti enemmän variaatioita, kun jalkojen kanssa.

Lähdetään kuitenkin liikkeelle siitä, että katsot itseäsi sivustapäin, ja hahmotat missä sinun pääsi ja hartiasi sijaitsevat lantioon nähden.

 Ovatko ne sen edessä, jolloin nojaudut eteenpäin lonkkanivelistäsi tai lyyhistyt hieman kasaan? Paino sijatsee hieman enemmän häpyluun puolella, kun istuinkyhmyjen puolella?

Onko hartiasi lantion takana, jolloin nojaudut hieman taaksepäin joko lonkkanivelistäsi tai ryhdistät itseäsi rintakehästä liikaa?

Vai sijaitsevatko ne lantion yläpuolella, kuten kuuluukin?

Lantion asennosta kertoo paljon alaselän kaari. Jos hartiat ovat lantion päällä, onko lantiosi pystyssä, tunnet istuinluusi esimerkiksi kovan penkin päällä selkeästi. Selkään ei tule voimakasta notkoa, mutta se ei myöskään ole aivan pystysuora, eikä varsinkaan pyöristynyt. Se, minkä verran norkoa kullakin ihmisellä selkään luonnollisesti tulee, on kiinni omasta rakenteesta.